Sen näkee naamasta!

Seuraavassa ennen suurelle yleisölle julkaisematonta materiaalia aikaväliltä 14.9.-16.9.

Helsinki-Vantaalle saavuin tyylikkäästi Lokilla (joka kuulemma pääsi turvallisesti väliaikaissatamaankin! ). Myöhässä, mutta se ei tullut kenellekään yllätyksenä! Hyvin kerettiin koneeseen kuitenkin, ja Lontooseen saavuttiin iltasella. Se olikin sitten mielenkiintoinen tarina! (Äiti älä lue pidemmälle.)

Porukkamme jakautui siinä vaiheessa kahtia, ja meidän puoliskomme päätti ottaa ilon irti Lontoon yöstä; ostimme rälläyskortit julkisiin, ja lähdimme junalla Victoria Centeriin (tjs). Matka oli jo itsessään mielenkiintoinen kun selässä roikkui iso rinkka, rintapuolella keskikokoinen ja toisessa kädessä se parinkymmenen kilon matkalaukku. Edelleen siis kiitosta kaikille keräykseen osallistuneille! :) itse kuitenkin iloitsen vasta kun saan kaikki tavarat käsistäni...

Pienen etsinnän jälkeen saimme suurimmat tavarat jätettyä säilöön, ja lähdimme tutkailemaan paikkoja. Paikalliset olivat hyvinkin ystävällisiä, ja kertoivat mielellään, ettei meidän kannata mennä etsimäämme paikkaan, sillä sinne on hyyyyvin pitkä matka. Mielessämme oli siis vain yksi asia; saada ruokaa. Fish and Chips oli kovasti hakusessa, mutta KUUDEN tunnin aikana emme sitä löytäneet! Jossain oli pahasti vikaa.

Joka tapauksessa Fish and Chipsin voittivat monimutkaisuudessaan Lontoon metrotunnelit. Meinasi jo ruumiita tulla, kun raahaat viidensiä portaita koko karavaanin kanssa (laukkusäilö meni siis puoli 11 kiinni).

Viimein, päästyämme metroon, vaihdoimme asemapaikkaa. Taas paikalliset olivat innoissaan neuvomassa, että miten sinne Heathrown lentokentälle oikein pääsee. Helppoa piti olla, mutta kuinkas kävikään! Se ainoa terminaali, johon metrot eivät menneet, oli meidän seuraavan aamun lähtöpaikkamme. Halvatun terminaali 4, olen sinulle ikuisesti katkera! Yhdestä hörhöstä päästyämme otimme taksin, kun bussit eivät enää siihen aikaan kulkeneet. Paikalliset taksit ovat muuten kummallisia, toim. huom. (Ainoa jota kiinnostaa kommentoida tähän on äiti, mutta häntähän on kielletty lukemasta pidemmälle, joten en jaksa avata tätä.)

Heathrowlla oli hyvin epämukava ja kylmä lattia.

Aamulla, puoli 5 paikallista aikaa, aloitimme matkavalmistelut. Itse nukuin pari tuntia, mikä oli seurueessamme saavutus. Seuraavaksi lensimme Roomaan, jossa istuimme ulkona auringossa ja söimme paikallisesti. Itsehän nukuin jo ennen kuin pääsimme ilmaan, ja heräsin, kun aloimme laskeutua. Paras matka! Itse söin Roomassa pastaa, ja parempaa saisi Rossosta. Lentokentällä oli huono valikoima, yllättäen. Kun tulimme takaisin, virkailijanainen suuttui meille, koska emme olisi saaneet lähteä koneenvaihdon aikana pois siltä turvatarkastuksen jälkeiseltä alueelta. Hähä, as if. Kivaa oli istuksia ulkona! Mutta oli kivaa päästä takaisin sisällekin.

Roomassa vaihdoimme sitten torstaina iltapäivällä Nigeriaan menevään koneeseen, ja pyyhälsimme sinne. Koneessa ei ollut muita skandinaaveja ryhmämme lisäksi, ja ainoat muut ”vaaleat” olivat hyvin ruskettuneita sellaisia. Ilmeisesti en ollut enää hilpeimmilläni, sillä vierustoverini vaihtoi jo ennen koneen nousua istumapaikkaa! Onko tämä nyt sitä rasismia, häh? Täyttyvätkö kriteerit? Kyllä sitä vähän silloin ketutti. Olisi pitänyt mennä syliin istumaan koko matkaksi. Olisipahan oppinut käytöstavoille.

Nigeriasta oli vain 40min lento Accraan, mikä tuntui pitkien matkojen jälkeen luksukselta. Kuten tämä sänkykin, voittaa Heathrown lattian mennen tullen! Kentälle päästyämme naamani ei miellyttänyt passintarkastajaa. On se nyt kumma juttu. Ihme, että maahan päästi. Kova jätkä oli, ainakin olevinaan. Lentokentälle olimme tilanneet kuljetuksen, mutta hotellimme luuli meitä tulevan kokonaista neljä kappaletta. Eihän se ole kuin puolet väärin! Siinä sitten jahkasimme ja jankutimme ja soitimme jo Accrassa asuvalle Arjalle, jotta tämä pääsi parjaamaan kyseisille herroille. Kaikkea tätä todistivat poliisit sekä joku täysin random heppu, joka kouri itseään. Hotellille kuitenkin pääsimme, vaikka auton pohja raapikin todella pahasti maata. Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta me emme olleet ne vaarassa olevat.

Kuumaa ja kosteaa on, mutta näin illalla ihan siedettävää. Huomista odotetaan jännityksellä! Hotelli on oikein siisti, ja työntekijät mukavia. Nyt tämä matkaaja kääriytyy lakanaansa ja nukkuu hyvät yöunet.

Kiitos nam!

(Ja äiti, tiesin, että luet kuitenkin... ELLU KUITENKIN HOITAA!)