Kun kaikki on pepusta (26.9.)

Kun saavuin Amerikan ihmemaahan, kuulin vanhemmilta au-paireilta, että kolmas kuukausi on kriittistä aikaa. Silloin tuntuu siltä, että kaikki on jo nähty. Ei enää jaksa innostua ruokakaupassa käymisestä, lellityistä lapsista, autolla ajamisesta tai englannin kielen puhumisesta - se on kaikki jo niin arkista. Enää ei tunnu omituiselta, että paikallinen Makuuni on ruokakaupassa kököttävä punainen laatikko. Enää ei jaksa edes raivostua siitä, että keskelle moottoritietä isketään puolen kilometrin välein liikennevaloja. Ja jonohan käytännössä liikkuu vasta, kun valo on jo vaihtunut punaiselle. Enää ei jaksa ihmetellä sitä, miten amerikkalaiset jaksavat valittaa bensan hinnasta: onhan se niin korkea että kapinaan pitäisi ryhtyä ja alkaa äänestää republikaaneja. Hintahan on siis päätähuimaavat 0,63e/litra. Kyllähän tuon takia pitäisi jo suunnitella Obaman syrjäyttämistä, sehän puuhaa jotain tasa-arvoista terveydenhuoltolakia vaikka maalla on selvästi suurempiakin ongelmia! On siinä ja täysin turha jätkä.

Mutta tosiaan, kolmantena kuukautena elämme jännittäviä aikoja. Tuolloin ajatus tuntui hassulta, tänä päivänä se tuntuu todelliselta. Vaikka muihin amerikkalaisiin tapoihin alkoi jo tottua (=turtua), ei amerikkalaiseen kasvatukseen totu koskaan. Kuten oma äitiliininikin, en minäkään kiellä jonkin tekemistä siksi, että yrittäisin lisätä syljeneritystä suussani tai muuten vaan lämmitellä kieltäni. Kun kiellän jotain, tarkoitan myös sitä. Amerikassa, karkeasti yleistäen, tämä voi olla hyvin liukuva käsite. Tämä saattaa aiheuttaa isompia ja pienempiä ristiriitoja siitä, mikä on lapsen edun mukaista. Tästä omakohtaisena esimerkkinä, etten ole koskaan törmännyt amerikkalaiseen fraasiin "rajat ovat rakkautta". Olen sitä vastoin törmännyt lauseisiin "ei sitä nyt ihan joka päivä anneta lapsen syödä suklaakakkua iltaruoaksi, joskus pitää syödä kananuggetteja tai makaronia juustolla." sekä "ainahan lapsi on pahoja raivareita saanut jolloin se satuttaa muita ja rikkoo tavaroita, ei niistä tarvitse puhua." Ei satu pieneen suomalaiseen nuppiin. Tai siis sattuu, kun lapsi siihen omallaan pukkaa. Mutta ymmärtää ei voi.

Kun tämä hyvinkin eksoottinen yhteistyöni perheen kanssa loppui, laitoimme saman tien peput vastakkain ja jatkoimme matkaa. Seuraavana aamuna olin jo uudessa kaupungissa paikallisen yhteyshenkilöni kotona. Ja täytyy sanoa, etten ole koko Amerikan aikanani ollut yhtä helpottunut ja onnellinen! Vaikka seuraavat päivät olivat normaalistikin vapaapäiviäni, en ole koskaan rentoutunut tuona aikana. Ehen - olihan seuraavaan työpäivään enää kolme aamua. Sitten kaksi. Sitten alkoi jo pinna kiristyä valmiiksi - eikä asiaa auttanut se, että huoneeni yläpuolella sijaitsi olohuone. Pieni (tai ei niinkään pieni edes) Amerikan kansalainen tykkäsi Seesamitiestä niin paljon, ettei sitä malttanut istualtaan edes katsoa. Ehei - tätä älyn ja huumorin ilotulitusta katsottiin paikallaan pomppien ja kiljuen! Alkaen seitsemältä aamulla. Joku minut tunteva voisi varovasti väittää, etten välttämättä pitäisi sellaisesta.

Takapuoli. Likainen sellainen. (Teksi ja muut papereita työkseen pyörittelevät voivat skipata tämän kappaleen yli. Muille tässä ei ole mitään mullistavaa informaatiota.) On hyvin loogista ajatella, miksi takapuoli on tarkoituksella sijoitettu juuri takapuolelle - sitä ei ole tarkoitettu ihmissilmille. Takapuoli on hyvin käytännöllinen olla olemassa, mutta ei sitä huvikseen katsele. Mahdollisille miespuolisille lukijoille (ja muutamalle muullekin) huomautuksena, että kyseessä ei ole se takapuoli, jota te juuri nyt ajattelette. Kyseessä on hyvinkin siivoamaton versio, jonka siivoaminen on teidän vastuullanne. Paljain käsin. Siitä selvittyä voikin kiikuttaa alushousut pesukoneeseen, koska tosimieshän ei pöntölle istu. Ei vaikka pakotettaisiin. Akkojen hommaa, stn! Vielä kovempi jätkä on vain sellainen, joka näiden ominaisuuksien lisäksi kulkee kotona ilman housuja.

Elettyäni neljä päivää talossa, jossa ihmiset huolehtivat vain omista takamuksistaan ja vieläpä verhoavat ne erinäisillä vaatekappaleilla, huomasin olevani onnellinen. Ajatus siitä, että saisin jatkossa itse täysin vapaasti valita kenen takapuolia katselen, oli perin houkutteleva! Tätä ajatusta kohti lähdin pyrkimään perin päämäärätietoisesti. Vapauden tunne oli käsin kosketeltava ja ajatuksissani jo matkustin Floridan hiekkarannikolle. Tästä pikkuhiljaa takaisin Virginiaan palattuani ymmärsin, että muutoksesta aiheutuva shokki voisi olla liian suuri pienelle ihmislapselle. Niinpä järkeilin, että Suomessahan on talvi hyvää vauhtia alkamassa. Paljaita takapuolia vilistää kaupunkikuvassa sen verran harvakseltaan, ettei shokkia pääse syntymään. Kun rantakelit sitten yhdeksän kuukauden päästä koittavat, olen varmasti siihen valmis!

Amerikan TJ 7.

// Emmi & Elisabeth I

Ps. Paljon kiitoksia postin lähettäjille - vaikka tosin onkin suotavaa, ettette enää niin tee! Tietysti jos joku haluaa niitä etanoita lähetellä, en vastustelekaan..!

Pps. Nyt on jäljellä rankin osuus - amerikan valuutan vaihtaminen vaatteisiin ja muihin hyödykkeisiin. Vaihtokurssi euroon on kuitenkin niin huono, että hukkaanhan rahat menisivät!