Nyt ollaan päästy elämässä siihen maagiseen pisteeseen, että opinnäytetyö on jätetty esitarkastukseen. Sitä muistaa katkerat ajatuksensa, kun on lukenut pitkin vuotta muiden oppareiden etenemisestä, mutta tässä vaiheessa sitä ymmärtää, että sääliähän siinä olisi pitänyt. Tämä ei ole juhlan paikka, tämä on kriisin paikka.
Joku asiaan vihkiytymätön voisi kuvitella, että tästä se elämä helpottuu. Tällä tavalla ajattelevalla on murot pitkin lattioita, muumit hukassa, kellotapuli tyhjänä ja hissiä ei ole olemassakaan. Mikä tästä elämäntilanteesta tekee helpon? Valaistaanpa asiaa kertomalla tärkeimpiä faktoja opiskelijaelämästä:
1. Kun nukuttaa, saa nukkua. Oli kyse sitten luennosta tai aikaisesta herätyksestä. Ei luento yhtä opiskelijaa kaipaa, kuten vanha sanonta kuuluu. Menee sitten mieluummin virkeänä muutaman tunnin päästä, ja oppiikin jotain! Mitä järkeä mennä paikalle väsyneenä, kun mitään ei saa aikaan? Niinpä.
2. Kela muistaa sinua lahjoituksella, jos olet ollut reipas useimpina aamuina. Tai vastaavasti ollut järkevä ja mennyt kouluun silloin, kun siellä saadaan aikaan suuria asioita. Kela antaa potkuja harvemmin.
3. Olet vastuussa vain itsestäsi ja omasta oppimisestasi. Joskus saat suuren vastuun kertoa kollegallesi päivän luennoista, tenteistä tai ryhmätöistä, mutta muuten et vastaa muille, kuin itsellesi.
4. Sinulla on suhteellisen paljon lomaa, vaikka hyvässä lykyssä tämä "loma" onkin vain opettajien asettama tekosyy suurelle tehtävämäärälle. On kuitenkin täysin oma asiasi, teetkö lomalla mitään näistä tehtävistä, joten voit yhtä hyvin lomailla ja tehdä tehtävät myöhemmin!
5. Sinusta pidetään huolta. Opo muistaa kysellä jos et ole hoitanut asioitasi jämptisti, ja saat opon kanssa asiat kuntoon. Terkkari hoitaa asiat ilmaiseksi, ja kollegat pitävät huolta että olet ajan tasalla siitä, mitä sinun olisi pitänyt tehdä jo viikko sitten. Aina on joku, joka facebookissa muistuttaa meitä haperoita siitä, että tärkeä deadline lähestyy, tai tenttipäivää onkin muutettu! Kuinka käytännöllistä!
6. Työelämän pitäisi ottaa oppia opiskelijoiden ryhmäyttämistekniikoista. Yksi tykypäivä ja pikkujoulut kerran vuodessa eivät luo samanlaista yhteenkuuluvuudentunnetta, kuin opiskelijaelämä. Opiskelijoiden kesken vallitsee syvä yhteenkuuluvuudentunne, yhteisöllisyys ja luottamus. Haalarit sen kertovat.
Sitten koittaa se päivä, kun valmistuu.
Tämä kauhun päivä alkaa olla aina vain lähempänä, vaikka kuinka yrittäisi sitä pakoilla ja asiaa kieltää. Päivän lähestyminen alkaa aiheuttaa pienessä opiskelijassa kriisin: Mitä minun pitäisi tehdä elämälläni? Opiskelijana tämän kysymyksen saattoi välttää vastaamalla, että minun pitäisi valmistua. Siinä se. Nyt tämä ihana tekosyy ei enää kelpaa, vaan kysymykseen tulee etsiä vastaus.
Onko tämä nyt se hetki elämässä, kun pitäisi lähteä ulkomaille? Kun en kerran tehnyt sitä lukion jälkeen, tämä saattaa olla viimeinen tilaisuus. Opintolainan takaisinmaksua voi lykätä vuodella. Lykkäänkö, vai alanko maksaa takaisin heti, niin kuin kunnon kansalainen? Pitäisikö lähteä Jenkkeihin vai Aasiaan? Vai pysytellä Euroopassa? Missä minä haluan asua? Mitä töitä haluan tehdä? Onko tämä ylipäänsä oma alani? Miksei minua kutsuta edes haastatteluihin niihin työpaikkoihin, mihin haluaisin mennä? Pitäisikö ostaa oma asunto? Vai olla vuokralla? En edelleenkään tosin tiedä, missä haluaisin asua? Mistä löytäisi töitä? Miten saan itseni mahtumaan valmistujaismekkoon, kun en haluaisi uuttakaan ostaa? Miksi en vain osaa vastata näihin kysymyksiin ja olla onnellinen?
Miksi en vain voi olla opiskelija..?
// Emmi 23v.
