Outoja tuntemuksia (27.11.)

Kuumuus tekee aivoista muusia. Se on nyt todistettu fakta.

Kävin eilen shoppailemassa. Se oli mukavaa, sillä olin yksin, eikä minulla ollut oikeasti kiire mihinkään. Minulla oli vain aikaa enemmän, kuin rahaa. Fiilis oli sinällään kummallinen, etten ole täysin vastaavaa vielä ennen kokenut! Yleensä ei tosin ole rahaa, mutta kuitenkin.

Kun olin tulossa trotrolla kotiin päin, oudot fiilikset vain voimistuivat. Ohittaessani harjoittelupaikkani minulle nimittäin tuli sellainen olo, että minun tulee vielä tätä paikkaa ikävä.

Varoitus siis Afrikkaan lähtijöille: täällä koetut ”valaistumiset” johtuvat oikeasti vain siitä, etteivät aivot enää toimi sitäkään vähää, mitä ennen matkaa. Se niistä hienoista ”joo mie menin Afrikkaan etsimään itseäni” -tarinoista.

// Emmi & Ellu

Ps. Tästä todisteena päässäni on tällä hetkellä yhdistelmä vaaleanruskeita pikkulettejä sekä kiharapilvi.

Pps. Tämän lisäksi kuurasin tänään koko huoneen ja vaihdoin kaikkien kolmen lakanatkin. Ja ei, täällä se ei ole Monica-syndrooma, vaan todiste siitä, mitä kuumuus tekee pienen suomalaisen nuppiparalle.

Pps. Lapset saivat perjantaina salmiakkia! Tästä todistusaineistona videomateriaalia, jonka näette sitten joskus. Hauskaa oli, minulla nimittäin!

Ihan normipäivä vaan (23.11.)

Sunnuntaina hyvin nukuttujen yöunien jälkeen pienen yhteiskuntamme tarkoituksena oli suunnata kohti Cape Coastia sekä Kakumin kansallispuistoa. Lähdön tuoksinassa kaksi anonyymiksi jäävää sankaria jäivät kuitenkin kotiin, ja allekirjoittanut lähti matkaan Tomin kanssa.

Matka Coastille oli pitkä ja kuoppainen, mutta selvisimme. Majapaikaksemme olimme valinneet Han’s Cottage –nimisen puulaakin matkan varrelta Kakumiin. Uskoimme tyynesti, kun opaskirja väitti, ettei paikkaa voi ohittaa huomaamatta. Niin, eihän sitä huomaamatta voinut ohittaa. Mutta ohittaa kuitenkin. Kun saimme maten (trotron rahastajan ja huutajan) tilanteen tasalle ja trotron parkkiin tien laitaan, saatoimme aloittaa kävelypatikan takaisin Cottagelle.

Cottagelle päästyämme kävimme ensiksi silittämässä krokotiileja, todistusaineistoa kuvissa. Krokojen selkä on kova panssari, mutta masu on hyvinkin lyllyvää tavaraa, toim. huom.! Tämän jälkeen kävimme kävelemässä, ja törmäsimme pupuaitaukseen. Aitauksesta oli syöty kaikki luonnonvarainen ruoho, joten heitimme sitä pupuille. Ensin siellä oli yksi. Pian kolme. Ja lopulta 14. Ei pupuista turhaan puhuta tietyissä yhteyksissä! (Yksi niistä olikin sitten albiino, toim. huom.) Samalla reissulla näin myös apinan.

Ilta kului mukavasti uima-altaaseen tutustuen. Eihän se yhtä hieno ollut, kuin La Palm Hotellilla, mutta täysin kelpoinen. Jaettu huone (3,5e per yö per nuppi) oli unisex -mallia, joten nappasin itselleni sängyn toisesta päästä ja Tomi toisesta. Koska olimme liikkeellä sunnuntai-maanantai –akselilla, olimme ainoat asiakkaat.

Heräsin siihen, että valot olivat päällä, ja Tomi hääräsi jotakin omassa päädyssään. Luulin hätäpäissäni, että on aamu, ja katsoin kelloa. Puoli 12 yöllä. Tässä vaiheessa Tomi jo nosteli patjaansa ja tutki sängynalusia. Tämä kun oli herännyt siihen, että vatsalla oli mönkinyt jokin, jota oli ensin luullut taskulampun naruksi, sitten herännyt todellisuuteen ja heittänyt kyseisen tunkeilijan seinään. Metsästys oli siis käynnissä. Lopputuloksena tapettiin kaksi patjan ja lautojen väliin eksynyttä torakkaa, jotka rationaalisemman tarkastelun tuloksena paljastuivat viattomiksi uhreiksi. Todellinen syyllinen oli parikymmentäsenttinen mato matala. Jonka oikeus katsoi syylliseksi ja kantoi ulos jatkamaan matelujaan puskissa vatsojen sijaan. Oikeus pohti tosin tätä logiikkaa hetken, ennen kuin jatkoi uniaan.

Opaskirja oli myös ystävällisesti unohtanut kertoa, ettei kyseisestä paikasta oikein saa kyytiä kumpaankaan suuntaan; Capelle (n. 10km) tai Kakumiin (n. 25km). Molemmat paikat kun ovat pääteasemia, joissa ajoneuvot ahdataan täyteen ennen niiden lähtemistä. Muutama saksalainen (kuinka yllättävää..?) kuitenkin noukki meidät kyytiin, ja jaoimme matkakulut neljään osaan. Se oli jo siedettävää.

Opaskirja myös ystävällisesti kertoi, että paikka aukeaa kahdeksalta. Puoliksi oikein. Oppaat tulevat kyllä paikalle jo seitsemältä, mutta eivät tee töitä ennen yhdeksää ilman lisämaksua. Jotkut täsmälliset suomalaisethan (ja pari sakemannia) olivat perillä jo ennen kahdeksaa, joten tuli tankattua hyvin energiaa ennen silloille kipuamista.

Keskellä matkaa tapasimme Mamba Virtasen, maailman toiseksi myrkyllisimmän käärmeen. Se paistatteli päivää nousun vieressä olevalla köysikaiteella. Aika epeli. Onneksi pysyi siellä. (Vihreä mamba, toim. huom.)

Menimme siis riippusiltakävelylle. Sillat roikkuivat 40m korkeudessa, ja huojuivat mukavasti. Siltoja oli 7, ja ne muodostivat suuren ympyrän. Kulmissa olivat ”checkpointit”, puiden ympärille rakennetut tasanteet, joilla ihmetellä maailman menoa. Herää vain kysymys, että millä ne tasanteet on sinne 40m korkeuteen saatu keskellä sademetsää..? Kanadalaista laatusuunnittelua, kuulemma. Kestivät ainakin meidän reissumme ajan ilmassa! Vähän kyllä välillä pelotti, täytyy myöntää.

Krokotiileja ja riippusiltoja. Heippa, ihanaa maanantaita kaikille!

// Emmi & Ellu (jonka ketjua on nyt liotettu toista tuntia hammastahnassa ja sen jälkeen jynssätty hammasharjalla eikä saatu puhtaaksi.)

Ps. Suomi on siirtynyt 2 1/3 – 1 johtoon, Suomen pistenaisina tällä hetkellä armas serkkuni salmiakki-kortti-tarra -lähetyksellä, Niina (1/3 salmiakkilähetyksellään ;) sekä nimeltä mainitsematon Zäippä, joka mitä ystävällisimmin lähetti tiskirättejä, sekä kumiset taloushanskat! Korteissa oli muuten lumisia maisemia Lappeenrannasta, toim. huom. <3

Pps. Saksalaisilla menee vielä heikommin, sillä nimeltä mainitsematon ystäväni Jonas-poika-Saksasta tiedusteli muutama päivä sitten, olenko kotona, sillä hän on Suomessa ja haluaisi tulla kyläilemään.

Selvästi hyvä päivä (?!) (21.11.)

Kaikkihan kuitenkin lähti siitä, että armaat huoneenjakajaystäväiseni ja joku Tomi järjestivät lauantaina suuren tapahtuman lapsille, 400 kappaletta. Tämän tapahtuman kuului sisältää ensin eri urheilulajeja, sitten erilaisia opettavaisia rasteja ja lopuksi paikallisia huippuesiintyjiä. Apuna oli viiden suomalaisen lisäksi monta kymmentä saksalaista. Mutta tämä on hei Afrikka!

Paikka, joka oli varattu meille puoli 10 eteenpäin, alkoi täyttyä toisen tapahtuman populaatiosta puoli 9 aikoihin, kun olimme valmistelemassa rastipaikkoja. Meille kuitenkin vakuutettiin, että he lähtisivät 9, viimeistään puoli 10. Meidän tapahtumamme piti siis alkaa 10. Samoihin aikoihin olisi vapaaehtoisten pitänyt jo saapua. Saimme kuitenkin soiton, että vapaaehtoisia hakemaan tullut bussi ei ole saapunut. Lapsia oli kuitenkin lykitty bussiin 200 päätä (ja tuplamäärä raajoja), ja lähetetty matkaan kohti tapahtumapaikkaa. Samalla kun siis vapaaehtoiset olivat edelleen odottamassa omaa bussiaan.

No, tosiaan puoli 9 aikaan alkoi tapahtua. Katua pitkin nähkääs rymisteli orkesteri, jonka perässä marssi ainakin parin sadan ghanalaisen verran populaa. Kaikki tulossa samalle pihamaalle, jossa me yritimme rasteja valmistella. Vaikka piha oli suuri, ei homma mennyt ihan niin kuin Strömsössä (mikä se ikinä onkaan). 9 maissa ensimmäinen osa meidän lapsosiamme saapui paikalle, ja siinä vaiheessa 3 suomalaisella vahvistettuna siirsimme lapset toiselle puolelle kenttää. Siitä vasta olisikin soppa syntynyt, kun lapset olisivat menneet sekaisin! Toinen porukka oli siis perhepäivä.

Lopulta saimme saksalaiset sekä loput lapset paikalle.

Puoli 10 perheiden olisi siis pitänyt jo ryömiä koloihinsa, mutta näinhän ei tapahtunut, sillä he saivat vasta silloin audiolaitteensa toimimaan, ja näin ollen aloittamaan oman ohjelmansa! 10 mennessä heidät oli kuitenkin savustettu ulos. Olimme kuitenkin myöhässä aikataulusta.

Eipä siitä sen enempää, loppu sujui aika hyvin. Itse istuin 4h katoksessa tavaroidemme vieressä. Ja pelailin vähän koripalloa jalkapallolla.

[idiootit ylläpitävät järjestystä, nerot hallitsevat kaaoksen.]

// Emmi & Ellu

Ininää Ghanasta! (15.11.11)

Hahaa, te maanmatoset, posti kulkee myös muille kuin Teman tytöille! Sain siitä nimittäin eilen todisteen, kun UPPSALASTA tuli terveisiä kortin muodossa. Tämä oli mielestäni ilmoitusasian arvoinen seikka, nimittäin nyt näyttää siltä, että Ruotsi johtaa Suomea 0-1.

Tilaamani pakkaset kuuluvat saapuneen viimein Suomeen. Tästä plussaa kyllä. Näin monta kuukautta hyttysiä ilman mainoskatkoja alkaa jo raastamaan mielenrauhaa samaa kyytiä, kuin kynsin ihoani irti! Mainittakoon, että olen myös kurkkuani myöten täynnä hyttysverkkoa. Onhan se ihan kätevä juu, ei tule enempää näitä purempia. Mutta kun se patja on liian lyhyt, ja verkko aina tiellä, eikä sitä voi pieni ihminen heti herättyään olla parhaimmillaan, jotta löytäisi tien verkon alta ulos...

Tosiaan, sähköt ovat nyt olleet teillä tietämättömillä jo 24h. Tai ei nyt aivan tietämättömillä, sillä naapureille kyllä sähköä jaellaan ihan normaalisti. Ja kyllä, lasku on maksettu. Tai prepaidhan sekin on, mutta kuitenkin. Edes Joe-poika-Ghanasta ei tiedä, missä vika. Vian täytyy siis olla suuri. Suurempi, kuin jätekasamme portin pielessä, jota Joe-poika-Ghanasta ei ole saanut jätekyytiin muutamaan viikkoon. Paikalliset hiiret ovat suomalaisen rotan kokoisia, toim. huom!

Tuuletin ei siis toimi. Eikä jääkaappi. Eikä liesi. Täytyy kai kaivaa sisäinen luolanainen voimiinsa ja lähteä metsästämään ruokaa. Papasin paistettu riisi taitaa olla taas ihan hyvä vaihtoehto, näin neljän viikon inhon jälkeen!

// Emmi & Ellu

Osta kangas, saat miehen! (11.11.11)

Kas niin. Pitkästä aikaa! Loma siis oli ja loma siis meni, ja rahat siinä ohessa. Lomalla oli oikein mukava käydä muutamaankin otteeseen 4 tähden hotellin uima-altaalla, syödä siellä kylmäsavulohileipiä ja kotiin tullessa hakea pizzaa. Tämän lisäksi vuokrasimme porukalla ihan ikioman trotron (ja kuskin vielä kaupan päälle) ja kävimme kasvitieteellisessä puutarhassa sekä kaakaofarmilla. Tai no, pienellä pläntillä jossa kasvoi muutama kaakaopuu.

Tämän lisäksi tutustuimme paikalliseen maahanmuuttajakulttuuriin vierailemalla paikallisessa maahanmuuttovirastossa! Joiden mielestä Suomessa on vaikea virastokulttuuri, niin täällä se vasta syvältä olikin; ensin menet yhdelle luukulle, täti ei suostu ottamaan vastaan, menet toiselle luukulle, täti niittaa paperit yhteen, menet kolmannelle luukulle ja maksat 80 cediä ja menet takaisin toiselle luukulle ja saat kuitin.

Melkein muuten ärsyttää tämä viisumiasia, sillä mehän olemme ostaneet jo ennen matkaa viisumin 6kk ja maksaneet sen mukaan. Kallista oli. Ghanan lentokentällä meille kuitenkin tehdään selväksi, että ihan sama, ei kiinnosta, evvk. 2kk saadaan olla maassa, ja sitten pitää ostaa lisäaikaa á la 20e kuukausi. Meillähän kaiken lisäksi ylimeneviä päiviä löytyy 36 kappaletta, joten maksoimme viimeisestä 6 päivästä 20e. Eli 3,33 euroa päivästä. Paree olla hyvät 6 päivää!

Tänään koin rakettimaisen nousun saavuttaneen koulu-urani huippupisteen, kun eräs lapsista tuli vihkonsa kanssa pulpetilleni, ja kysyi, voisimmeko tehdä matematiikan tehtävät yhdessä. Minusta se oli aivan ihanaa, sillä ensimmäisen kerran 6 viikkoon minulta kysyttiin apua! (Yleensä kysytään vain, että voisinko näyttää oikeat vastaukset..) Kun sitten laskimme paljonko on 6x3, tyttö totesi hymyillen, ettei tiedä, koska osaa vain 1, 2, 3 sekä 5 kertotaulut.

Kotiin kävellessäni minut pysäytti kankaita kaupusteleva mies. Kun sanoin etten kankaita halua ostaa ja jatkoin matkaa, mies jankutti ja huusi perääni: ”Jos ostat, saat mennä kanssani naimisiin!” Toki. Kyllä paikallisia nauratti!

// Emmi & Ellu

Ps. Lokki raukka ei nyt oikein näytä parhaita puoliaan, kuulemma. Pitäisi jo varmaan palata kotiin pelastamaan raukkaparka. Tai pistää myyntiin. Oivoi. Ketä minä sitten kiillotan ja imuroin..?

Pps. Ellu on vähän topistautunut. Lentoasiat ovat jo kunnossa, ja mahakin joka toinen päivä! TEKIN VOISITTE TOPISTAUTUA, EI OLE PALJON POSTIA SADELLUT. Kiitän.