maanantai 29. elokuuta 2011

Vihreitä lasinalusia ja brittiautoja

Kaikenlaista sitä tuleekin nähtyä. Viikko malarialääkettä on nyt takanapäin, ja uutta nappia vain suolenmutkaan. (Näin kaiken kaikkiaan ihmettelen, jos pääsen kaikkien nappipurkkieni kanssa tullista läpi kohtaamatta hansikkaisiin pukeutuneita miehiä. Ehkä tässä on aineksia seuraavaan uneeni?)

Yleisesti ottaen muistan joka aamu yölliset seikkailuni unimaailmassa, eikä rakas uusi tuttavuuteni Lariam ole tehnyt asiaan poikkeusta, päinvastoin! Unistani on tullut jopa minun mittapuullani hyvin kummallisia. Toissayönä näin unta vihreistä, kaksiulotteisista palloista, jotka näyttivät ihan lasinalusilta. Siinä ne sitten kelluivat mustaa taustaa vasten kuin windowsin näytönsäästäjässä. Mielenkiintoista, eikö totta? Niiden katselu oli suorastaan taiteellista. Harvoin ketuttaa yhtä paljon, kun herää ylös.

Viime yönä näin unta, että ajoin äitini Volvo V70. Sitä samaista, jonka olen urani alkupuolella peruuttanut sekä toisen auton kylkeen, että puuhun. Naislukijoille infoksi, että auto on viininpunainen. Näiden tapahtumien jälkeen äiti on mitä ystävällisimmin sponsoroinut minua, että saatoin ostaa oman auton. Sen jälkeen en olekaan Arvia ajanut. Paitsi viime yönä. (Oma autoni on nimeltään Seagull, tuttavallisesti Lokki, toim. huom.)

Ajoin tosiaan Arvilla, mutta ratti olikin siirretty pelkääjän paikalle. Oli siinä ratti oikeassakin paikassa, mutta jostain syystä sitä kuului ajaa oikealla puolella. Muistan, kuinka unessani ihmettelin, että muistanko nyt väärin, vai onko omassa autossani ratti toisella puolella. Kyllä näin on kuulemma asia. Mittarit olivat kuitekin edelleen omalla paikallaan, joten nopeutta tarkistaessani (80km/h) meinasin ajaa kallioihin. Bensa-asemalla olivat valloituksen tehneet mopoilevat teinijengit, ja tunkiessani siitä läpi, töytäisin ainakin yhtä. (Tämä ehkä kuvastaa henkilökohtaista mielipidettäni holtittomia, korvia ja hermoja raastavia mopoilijoita kohtaan. Piikit ovat pahimpia.) Moottoripyörät sen sijaan...

Jäämme henkeämme pidätellen odottamaan jatko-osia. Jos vaikka mahakin ottaisi ja rauhoittuisi; sitä nämä jännittävääkin jännittävämmät unet teettävät.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Täytettä matkalaukkuun!

Kun ei tuota tavaraa ole tullut vielä hankittua tarpeeksi, on aina hyvä haalia sitä lisää ympäri Suomenmaata! Tämähän on tietysti omalla tavallaan erittäin hyvä asia, koska nyt joutuu karsimaan itseltään kaiken turhan pois, ja vieläpä hyvän tarkoituksen nimissä.

Tänään siis luotiin ystäväämme Facebookiin tapahtuma, jonka kautta ihmiset voivat antaa meille kaiken tarpeettoman tavaransa aina koulurepuista kynien ja vihkojen kautta popottimiin! Kutsuttujen listalla on yli 100, ja lisää on odotettavissa. Lisälaukkuja saatetaan tarvita...

Kylläpä tuli hyvä mieli jo pelkästä ajatuksesta :)

Linkki keräykseen:
https://www.facebook.com/event.php?eid=225076667544989&view=wall&ref=notif&notif_t=event_wall

torstai 4. elokuuta 2011

Mikä ihana tekosyy!

Olen nainen.

Tässä kohdassa uskon, että ymmärrätte, mistä aion seuraavaksi puhua. Aivan oikein, shoppailusta! En ole erityisesti ollut koskaan shoppailuihminen, mutta matkani on herättänyt tämän puolen minussa täyteen kukoistukseen ja arvoon arvaamattomaan. Shoppailen mielelläni mm. apteekissa, Intersportissa sekä Prismassa, aina sama ajatus pienessä (kirjaimellisesti) päässäni muhien - minä tarvitsen näitä varmasti. Kuulostaa varmaan tutulta?

Apteekki on ikävä paikka. Siellä menettää omat, vieraat ja varastetut, eikä saa tilalle kuin piikkejä sekä mahdollista ensiapua tilanteisiin, joissa sattuu. Ei tarvitse tietää paljoa psykologiasta ymmärtääkseen, että kyseisestä ravitsemusliikkeestä ei tule lempimestaa. Toisaalta ne, jotka ovat lukeneet vielä vähän pidemmälle (mitä minä en ole), tietävät myös, että juuri ne apteekista ostetut laastarit lämmittävät mieltä. Ja lämmittävät vielä enemmän, jos niitä ei koskaan tarvita.

Apteekissa shoppailu on osittain erilaista, kuin muissa liikkeissä. Apteekissa samaa tuotetta saa paitsi erilaisissa kuoseissa, myös eri hintaan ja eri käyttötarkoituksiin. Tämä kuulostaa vielä tutulta, mutta en ole ennen törmännyt näin vaikeisiin kysymyksiin Seppälän housuosastolla. Otetaan esimerkiksi laastari: pitäisikö rakkoja varten ottaa ennaltaehkäiseviä, vai kivunlievittäjiä? Ostanko vedenpitävää, vai riittääkö tavallinen? Pitäisikö sen muodostaa kalvo, vai vain pysyä haavan päällä? Joustavaa vai joustamatonta? Disney vai pääkallo? Kun näihin kysymyksiin on saatu vastaus, voidaan ruveta vertailemaan hintoja. Toiminta alkaa muistuttaa ikävästi auton ostoa.

Intersportin alennusmyynnit ovat saaneet minut valtaansa. Vaikka alennusmyynnit ovat virallisesti ohi, löydän silti alennuksesta vaatteita, jotka minun on pakko saada - enhän mitenkään selviä matkallani ilman kalliita merkkituotteita. Eiväthän paikallisetkaan selviä!

Pyrin lähtemään mahdollisimman tyhjällä matkalaukulla, joka, luonnollisesti, täytyy ostaa. Vanha ei kelpaa, uusi täytyy saada. Tähän saakka olen saanut hankittua vielä toistaiseksi kaupassa X sijaitsevaan laukkuuni kolme t-paitaa sekä kahdet housut. Merkithän ovat Halti sekä McKinley. Merkit, joita en ole eläissäni omistanut ennen. Tänään täydensin matkalaukkuani kaksilla uusilla urheiluliiveillä (kaarituellisia en edes harkitse) sekä uudella takilla. Merkit Nike sekä McKinley, hinta aivan liikaa.

Kantaessani kyseisiä tuotteita kotiini, en voi olla pohtimatta, miksi olen ne ostanut. Miksi olen ostanut alennuksessakin kalliita vaatteita maahan, jossa kyseisissä vaatteissa näytän vain idiootilta? Verkkokalvoilleni on piirtynyt mielikuva, jossa kävelen kirkkaanvihreässä Haltin paidassani, McKinleyn housuissani ja Adidaksen Superstareissani ja suorastaan korostan sitä, mikä tässä maailmassa on pielessä.

Morkkis on tosiasia, ja laukku edelleen ostamatta.

Piikkisika

Polio, keltakuume, lavantauti ja AB-hepatiitti. Tästä se lähtee. Ystäväni kysyi, annettiinko kyseiset rokotteet kerralla intti-styleen. Eipä annettu, ei. Valitettavasti. Kyseinen tapa on äärettömän hyvä, mutta nykyajan arvauskeskuksilla ei liene varaa irroittaa neljää hoitajaa vain minua varten. Sitä se maailmantaloustilanne teettää.

Viisumihakemuksen laitoin tänään postiin, toivottavasti kaikkine liitteineen! Tiedättehän sen pakonomaisen tunteen, kun tarkastaa samaa asiaa viidettä kertaa, eikä silti ole varma, että kaikki on mukana? Tällaista toimintaa harjoitin tänään postissa. Pelkään kuollakseni, että löydänkin yhden neljästä hakupaperistani pöytäni alta. Siihen jäisi se reissu, luulen. Uutta hakemusta tuskin ehdin enää laittaa, ajoissa kun olen. Kuten aina. Viimeisen rokotteenkin kerkeän ottaa, jos olen todella nopea. Koska sitä en ole, odotan ihmettä! Ihmeitä on tilauksessa paljon, nimimerk. Passini seilaa maailmalla89.