Käytiin katsomassa patoa. Isohan se oli, ei siinä mitään. Mutta ei se nyt Imatran koskea kummoisempi ollut. Imatralla sentään soi musiikki, täällä vesi vain liruu pitkin rinnettä. Ja Imatralla sentään pääsee kulkemaan vaijerilla. Tämän erän pisteet siis Imatralle ja Suomelle (tai Venäjälle, miten vaan).
Putouksille suuntasimme seuraavana päivänä. Mainittakoon tähän väliin, että kaikki välimatkat kuljimme täysillä trotroilla. Ne, jotka matkustavat VR:n seurassa ruuhka-aikaan, voivat jo lähes kuvitella, miltä täyteen ahdetussa pakettiautossa matkustaminen on. Jos kyseiset henkilöt vielä kuvittelevat kyseisen ruuhkajunan Viipuriin vievälle tielle, ollaan asian ytimessä.
Mutta niin, putoukset. Putouksille taapersimme sademetsän läpi. Vertailun vuoksi todettakoon, että sademetsässä oli huomattavasti mukavampi käpötellä, kuin savannilla. Sademetsälle tämä erä. Putoukset itsessään olivat kosteahkot. Coretex-kengät olivat hyvin toimiva ratkaisu siihen asti, että putouksilla ne hörppäsivät muutaman litran vettä kumpainenkin. Seisoin siis maalla, en rapakossa. Kun olin kirjaimellisesti puristanut Voltan sukistani, jatkoimme matkaa ylöspäin. Eräs nimeltä mainitsematon Matleena Koskelainen totesi, että rinteiden jyrkkyys vastaa laskettelurinteissä punaista, osittain jopa mustaa. Te, joilla on laajakaista, voitte googlettaa.
Putoukset olivat siis 800m korkuiset, ja me kipusimme sen edessä olevaa rinnettä lähes 400m korkeuteen. Maisemat olivat ihan jees.
Vielä samana päivänä matkustimme Apinapaikkaan; pieneen kylään nimeltä Tafi Atome (lihapiirakka ois muuten tosi jees ny), jonka liepeillä apinat asustelevat. Aamulla aikaisin (kello 6) olimme jo banaanit ojossa metsän reunalla. Nämä apinat muuten kuorivat banaanin ennen sen syömistä, mikä on sivistynyttä toimintaa. Paviaanit Shai Hillsillä nimittäin eivät vaivautuneet tätä toimenpidettä tekemään. Hukkaan kuoret eivät tosin täälläkään menneet; perässä tulivat kilit ja söivät kuoret.
Apinapaikan jälkeen matkustimmekin jo koti-Accraan, Ring Roadin varrelle. Oma kulttuurishokin paikka sekin – hiljaisesta kylästä, jossa ei liikennettä ole lainkaan ja luonto järjesti meille oman ilotulituksenkin, takaisin luultavasti yhdelle Ghanan vilkkaimmista kaduista. Mutta kyllä oma punkka on aina oma punkka. Tyynystä puhumattakaan, kyseistä Ikean laatutuotetta olen raahannut mukanani Suomesta asti!
// Emmi & Ellu
Ps. Tajusitko otsikon piiloviestin?
Pps. Niinpä. Fernando soi paluumatkalla trotrossa. Nyt on kaikki koettu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti