Kas niin. Pitkästä aikaa! Liittymät kyllä saatiin, kun itse hankittiin. Täällä se on elinehto, jos tahtoo saada jotakin aikaan. Joe-poika-Ghanasta oli nyt vähän liian vaikeasti tavoiteltava, vaikka asuukin samassa huushollissa. Mutta kyllä se oli hieno hetki, kun sai ihan itse asian hoidettua!
Näin yleisesti ottaen ihmiset ovat olleet ystävällisiä ja halunneet tehdä tuttavuutta. Kavereista ei todellakaan olisi pulaa, jos niikseen haluaisi. Kaikki haluavat olla kavereita kanssani, paitsi yksi. Juuri se, kenen kanssa minä haluaisin olla kaveria.
Alkaa pikku hiljaa palaa käpy siemenkotaa myöten. Aluksi esitettiin, että juu, ollaan vaan kavereita, bestiksiä suorastaan! Kaikki sujui kitkattomasti, ei ollut niin mitään ongelmaa. Yhdessä selvisimme vaikka millaisista koettelemuksista, kuten Yollofista. Tätä kesti auvoisat kahdeksan päivää, ja sitten syttyi ilmiriita.
Seuraavan neljän päivän aikana mikään ei kestänyt sisällä, vaan se paiskoi kaiken suutuspäissään ulos. Oli kyse sitten länsimaalaisista tai paikallisista. Maanantaihin asti sen kanssa yritin sovintoa hieroa, kunnes nimeltä mainitsematon Anni Matleena Koskelainen alkoi uhkailla minua jatkotoimenpiteillä, jos en ottaisi kovia otteita käyttöön. Pakkohan se oli sitten antautua. Pelottava nainen.
Tätä sovintoa kesti aikansa. 27 tuntia, jos tarkkoja ollaan. Voidaan maha kiltti olla taas kavereita, minä en jaksa olla enää riidoissa.
<3 Emmi ja Ellu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti