Kiinalainen ninja

Se on äänetön. Se ei anna itsestään mitään ennakkovaroitusta, ja ilmaantuu paikalle juuri, kun sitä vähiten odotat. Se ei ehkä tapa, mutta voi aiheuttaa vähän lievempiä vaurioita, mikäli sen tielle sattuu osumaan. Kyseessä on tietenkin sähköskootteri.

Pekingin liikenteestä, tai tarkemmin siitä, miten helppoa siellä on päästä hengestään, voisi kirjoittaa pidemmältikin. Sähköskoottereista ei ihan niin vakavassa sävyssä tarvitse puhua, mutta aihe on ehdottomasti ensimmäinen, mikä tulee tiedostaa kaduilla liikkuessaan. Saastuttamisen näkökulmastahan on mitä mainioin ajatus, että skootterit kulkevat sähköllä, eivätkä näin ollen saastuta muuta kuin kaksipyöräisen painajaisen kasaamisen sekä sähkön tuottamisen merkeissä, mutta ei mennä nyt siihen suohon. Skoottereitahan on sitten joka puolella. Ja paljon. En ole Aasian kamaralla muualla seikkaillut, mutta käsittääkseni Peking ei ole tässä kohdassa mikään erikoisuus. Yleensä kyseisen hirvityksen huomaa vasta, kun se on jo niin lähellä, että kuulee renkaiden äänen. Eli siis yöllä, kun ei ole juurikaan muuta liikennettä. Ja silloin skootterit säästävät kallista energiaansa siten, että eivät pidä valoja päällä. Voisi siis melkein sanoa, että niiltä suojautuminen on esi-isien käsissä. Heijastinkin on toki aika pop, jos esi-isiin ei ole kauhean lämpimät välit ja luottoluokituskin on heikohko.

Ihmiset ovat kovin tietoisia turvallisuudestaan, mikä on tietysti aina positiivinen asia. Olimme liikkeellä maaliskuun alkupuolella, jolloin skootterikuljettajat suojaavat sormensa purevalta viimalta rukkasilla, jotka on tehty kiinni kahvoihin. Myös sisäelinten suojaus on toki tärkeää, ja sitä asiaa ajaa peitto, joka on niin ikään kiinnitetty kyseiseen kulkuneuvoon (mikä sinänsä on viisasta, koska lentävät peitot ne vasta turvallisuusriski olisivatkin). Hengityskanaviin menevän saasteen määrää yritetään (huom., yritetään) kontrolloida kirurgin maskia muistuttavilla rievuilla. Kypärää ei ole, mutta mitäs pienistä, kun ei pienetkään meistä! Taitaa olla muuten Pekingin liikennekulttuurin motto.

Punaiset valothan ovat autoilijoille lähinnä hyvä vitsi, joten pienen suomalaisen kannattaa tietä ylittäessään turvautua joukkovoimaan ja vastoin kaikkea sitä, mitä hänelle on opetettu, kulkea lähellä vieraita ihmisiä, jotka myös ylittävät tietä. Ongelmahan tulee näet siinä, että kun kuljet onnellisena omasta sosiaalisesta tilastasi, ei autoilija jaksa nähdä niin paljon vaivaa väistämisen suhteen. Ja sitten, kun itse väistät, tulee vierestä toinen auto ja ajaa yli. Tässä ei voi suomalainen voittaa, vaan joutuu hammasta purren luopumaan periaatteistaan ja elämänsä peruspilareista ja lähestymään muita ihmisiä.

Tarinan opetus: muista heijastin. Sitten ei ehkä tarvitse olla niin lähellä muita ihmisiä. Henkiin jääminen on kuitenkin lopulta henkimaailman hommia, mutta ei ainakaan kupsahda epämiellyttävissä olosuhteissa.

//Emmi