Suurista suurin seikkailu

Nyt kun seikkailut on mainittu, voidaan luontevasti siirtyä ruoan alkulähteiltä päätepysäkille. Ihmiselle, jolla on vatsan kanssa jo valmiiksi ongelmia, on koko reissun suurin seikkailu nimittäin vessakulttuuri aka. reikä lattiassa. Koska isoissa ostoskeskuksissa oli tarjolla siistit, länsimaalaiset (eli pöntölliset) vessat, oli mielenrauhan säilyttämiseksi parasta ruokailla kyseisissä keskittymissä. Ja tosiseikkailija tutkii toki ennen ruokailua, mitä reittiä sinne vessaan pääsee tarpeen tullen siirtymään. Vessan pöntöstä lähtevä putki oli sangen pieni, mutta muuta eroa ei onneksi ollut. Parhaista paikoista sai jopa vessapaperit talon puolesta, mutta paras ratkaisu oli viedä ne mukanaan, koska tästä ei ollut aina taetta. Mikäli olisi ollut liikkeellä katukeittiöiden parissa, ei huolta, lähimmän julkisen vessan löysi helposti, kun suunnisti sinne, mistä haju tulee! Tässä kohtaa todettakoon, että ennemmin juoksin Wangfujingin toisessa päässä olleeseen hotelliin, kuin kävin tekemässä empiiristä tutkimusta kyseisissä rakennelmissa, mutta en olekaan seikkailijaluonne mitä vessoihin tulee.

Kirjaimellisesti aukoton suunnitelmani vessojen suhteen koki kuitenkin kolauksen, kun lähdimme katsastamaan kyseisen pikkukylän yöelämän. Ensimmäinen paikka oli länsimaalaistyylinen karaokepaikka, joka oli erityisesti opiskelijoiden suosiossa. Sieltä olisi muuten saanut pizzaa, mikä tuntui peräti hassulta, kun oli tottunut katukuvassa ja ravintoloissa näkemään vain paikallisia ruokia. Pienen ihmisen saa näköjään ohjelmoitua varsin nopeasti vallitseviin olosuhteisiin. Pizzan lisäksi porukka söi salaattia, mikä oli suomalaisen mielestä paljon kummallisempi valinta ympäristön huomioon ottaen. Vai onko moni käynyt Sedulassa ja napostellut siellä salaattia, ja itse olen vain todella out..?

Kyseisessä paikassa oli muuten länsimaalainen vessa, joten tuli unohdettua, että kaikkialla ei muuten välttämättä olekaan. Niin sitä taas tuli elettyä ihan omassa kuplassaan. Seuraavassa paikassa, kun tuli aika päästä tyhjentämään se kuuluisa kupla, olikin jännittävät hetket - reikä oli tosiasia, ja lisäksi ainoa mahdollisuus. Tässä kohtaa personal trainerini peittäisi kädellä kasvonsa, koska niin monta kertaa ollaan kyykkyä harjoiteltu niin onnettomilla tuloksilla, että tästä ei voisi seurata kuin katastrofi. Piiiitkän suunnittelun, harkinnan, vääntelehtimisen ja epätoivon jälkeen kuitenkin selvittiin suht' kunnialla. Ja opittiin, että heti, kun keskittyminen olennaisesta (eli siitä pöntön etsinnästä) herpaantuu, pääsee reikä yllättämään. Voitte uskoa, että en juonut enää yhtäkään drinkkiä illan aikana. Ja että loppureissulla keskittyminen olikin sitten omaa luokkaansa.

Tarinan opetus: älä skippaa jalkapäivää salilla.

//Emmi, laiskamato