VOI LUOJA ÄLÄ OTA MINUA JO POIS TÄÄLTÄ

Sehän nyt oli kaikkien tiedossa, että 10 päivää ei riitä, vaikka kyseessä olisi Pekingin kaltainen tuppukylä. Vaikka kävimme myös kielletyssä kaupungissa, olivat omalla kohdalla puistot parasta antia muurilla käymisen lisäksi. Puistoissa olisi viihtynyt kauemminkin: näköalatasanteelta näki kaupungin yli, ihmiset lauloivat ja tekivät ties mitä. Ja siellä oli bambuja! Viimeisinä päivinä kirsikkapuut alkoivat kukkia, ah.

Ruoka oli tietenkin omaa luokkaansa, vaikka olimmekin nössöjä, ja jätimme skorpionit, tuhatjalkaiset, torakat ja merihevoset toisten syötäväksi. Mainittakoot, että tikun nokassa olevan jättiläistuhatjalkaisen jalat liikkuivat yhä, mutta emme ottaneet selvää, tapahtuiko tämän jälkeen vielä jokin kypsentävä toimenpide ennen suuhun laittamista. Se oli kaikista villeintä, kun olimme ostaneet sokerikuorrutteiset hedelmävartaat, ja yksi hedelmä paljastuikin tomaatiksi. Vieläkin on vaikeaa nukkua, kun oli niin jännittävä kulinaristinen kokemus. Parasta ruokaa oli muuten pienessä raflassa syöty nuudelisoppa.

Sää suosi kyllä reissuamme, sillä aurinko paistoi ja saasteita oli erittäin vähän (räkä oli vähän mustaa, mutta muilta oireilta vältyttiin vaikka emme maskeja pitäneetkään). Tuuli oli toki kylmä, mikä vähän hillitsi rantafiilistä, mutta annettakoon se anteeksi maaliskuussa. 

Etukäteen olimme lukeneet, että länsimaalaisia halutaan kuviin, mutta tässä varmasti ulkonäöllä on myös tekemistä asian kanssa! Meitä nimittäin kuvattiin vain muutaman kerran koko reissun aikana, ainakin niin, että tiesimme asiasta. Erikoinen asia, ei tulisi itsellä mieleen mennä pyytämään random kiinalaista yhteiskuvaan Kivistön juna-asemalla. Ihan vaan, että voisi kotona näyttää, mihin on matkalla törmännyt.

Ristiriidoilta ei kyllä voinut välttyä kyseisessä kaupungissa. Esimerkiksi poliisi kuvattiin sarjakuvamaisen hassuna tyyppinä peukku pystyssä metroasemien seinien mainoksissa, mutta oikeasti eivät kyllä olleet kovin hilpeitä veikkoja. Niin kuin eivät ne sotilaatkaan, joilla oli luonnottoman hyvä ryhti kadun kulmissa partioidessaan. Nämä herrasmiehet olivat myös paljon kantaväestöä pidempiä yksilöitä, toim. huom. Tupakoitsijoita näki kadulla yllättävän vähän, mutta syljeskelijöitä ja ihmisiä päiväunilla sitäkin enemmän. Televisiossa ei ollut stereo-ääntä, mutta pystyit älypuhelimella seuraamaan, missä kuplatee-lähettisi kulki toimituksensa kanssa. Kyllä, tilasimme hotellihuoneeseen kuplateetä. Ja se oli hyvää.

Kyllä tässä pistää miettimään, että vaikka reissussa on ollut todella paljon kokemuksia, kulttuurishokin poikasta ja kohtaaminen reikävessan kanssa, ei silti ole yhtään sellainen olo, että haluaisi Suomeen syömään makaronilaatikkoa haarukalla. Olisi paljon kivempaa jäädä vielä tänne.

... Okei, Suomessa on aina ja varmasti vessoja, joissa on pönttö. Ehkä on aika palata kotiin.

//Emmi

Ps. Melkein toive toteutui, kun juostiin lentokoneeseen aivan viimeisellä minuutilla. Eipä ole ennen matkustamon henkilökunta onnitellut kädestä pitäen sitä, että pääsee koneeseen. Opetus: älä luulekaan, että maasta pääsee pois nopeammin kuin sinne pääsi saapuessaan. Hah.

Pps.

Seuraavia asioita tulen kaipaamaan:

- Ruoka

- Katkarapusipsit

- Se, että voi tilata mitä vain lähettipalvelulla

- Kuplatee

- Metroilu

- Puistot

- Muuri

- Kirsikkapuut

- Hassut ruoka-annokset esim. mäkkärissä

- Olihan se nyt vaan hienoa olla siellä (ja opin jopa tunnistamaan exit-kirjoituksen)

Näitä asioita ei tule ikävä:

- Reikävessat

- Se, kun ei ole mitään yhteistä kieltä

- Haju

- Skootterit ja liikennekulttuuri ylipäätään

Ppps. Kerrottakoon vielä, mitä olen ajan kultaamassa maailmassa kaivannut Ghanasta:

- Papasin kana-riisi

- Sen yhden hotellin uima-altaalla loikoilu ja ruokailu voisi olla just nyt ihan jees ajatus